Liikahikoilun diagnosointi

Ennen kuin liialliseen hikoiluun voidaan löytää sopiva hoito, on ensin tehtävä diagnoosi. Tällä sivulla kerrotaan, miten liikahikoilu diagnosoidaan.

Kunkin lääkärin lähestymistapa taudin diagnosointiin voi olla hieman erilainen, mutta se perustuu aina kuvaukseesi yksilöllisistä oireistasi. Mitä asioita lääkärinvastaanotolla käydään siis läpi diagnoosia tehtäessä?

Anamneesi: Esitiedot liikahikoilustasi

Lääkärikäynnin alussa sinulle saatetaan antaa kyselylomake, johon voit kirjata keskeiset tiedot itsestäsi, kuten aiemmat sairaudet, käytetyt lääkkeet, allergiat jne. Tätä kutsutaan usein anamneesiksi, ja sellainen täytetään erityisesti silloin, kun käydään kyseisellä vastaanotolla ensimmäistä kertaa.

Terveydentilaasi käsitellään yksityiskohtaisemmin lääkärin kanssa keskustellen. Hän tiedustelee akuuteista ja kroonisista sairauksistasi, aiemmin tehdyistä leikkauksista sekä säännöllisesti käyttämistäsi lääkkeistä ja muista valmisteista. Lääkäri voi myös kysyä perheesi sairauksista, sillä monet sairaudet voivat periytyä.

Kuvaile oireesi lääkärille mahdollisimman avoimesti ja yksityiskohtaisesti. Liiallista hikoilua ei tarvitse hävetä. Lääkärit tuntevat kyllä tilan. Muista: Et ole yksin tämän ongelman kanssa!

Fyysiset tutkimukset: Taudin muodon määrittäminen

Diagnoosin ja hoidon kannalta on erityisen tärkeää selvittää, onko kyseessä ensisijainen vai toissijainen liikahikoilun muoto. Kun ensisijaisessa eli primaarisessa muodossa hoidetaan itse hikoilua, toissijaisessa eli sekundaarisessa muodossa hoidetaan yleensä perussairautta saaden siten myös hikoilua vähennettyä.
Eri tutkimuksin suljetaan ensin pois perussairaudet, kuten kilpirauhasen liikatoiminta tai diabetes eri.

Tttkimuksia voivat olla mm.:

• Lääkärin tekemä tutkimus: kuuntelu, koputtelu, tunnustelu jne.
• Laboratoriokokeet: esimerkiksi verikoe verenkuvan tai hormonitilateen määrittämiseksi.
• Kuvantaminen: ultraäänitutkimus ym.

Laadulliset testit: elämänlaadun kirjaaminen

Liikahikoilua diagnosoitaessa keskeistä on voimakkaan hikoilun aiheuttama elämänlaadun heikkeneminen. Standardoitujen kyselylomakkeiden pistejärjestelmän avulla voi lääkäri helposti määrittää sairauden aiheuttaman haitan. Tähän on olemassa erilaisia kyselylomakkeita, kuten

• HDSS: Liikahikoilun vakavuusasteikko
• HidroQol©: Liikahikoilun elämänlaatuindeksi
• DLQI: Dermatologinen elämänlaatuindeksi.

Ennen lääkärin vastaanottoa on hyödyllistä pohtia seuraavia kysymyksiä:

• Missä tilanteissa erityisesti liiallista hikoilua esiintyy?
• Kuinka usein huomaat voimakasta hikoilua?
• Millaisia rajoituksia tai rasitteita liikahikoilu aiheuttaa arjessasi? Esimerkiksi työssä, koulussa, yliopistossa, harrastuksissa, parisuhteessa, ystävyyssuhteissa tai vastaavissa?
• Onko liikahikoilulla muita fyysisiä vaikutuksia? Esimerkiksi ihomuutoksia voimakkaasti hikoilevilla alueilla?

Miten lääkäri tutkii. Kvantitatiiviset testit: hikoilun määrän kirjaaminen.

Joskus voi olla hyödyllistä määrittää tarkemmin hikoilun vakavuus tai kehon alueet, joihin hikoilu vaikuttaa. Tähän tarkoitukseen voidaan käyttää erilaisia testimenetelmiä, joita ovat esimerkiksi:

• Gravimetria: hikimäärän mittaaminen tietyn ajanjakson (esim. 5 minuuttia) aikana suodatinpaperin ja tarkkuusvaakojen avulla.
• Minortest (joditärkkelystesti): Voimakkaasti hikoilevien ihoalueiden määrittäminen tärkkelysjauheella jodin avulla.

Kuvatut testimenetelmät ovat osittain hyvin monimutkaisia, eivätkä kaikki välttämättä hikoile voimakkaasti suorituksen aikana.

Ensisijaisen liikahikoilun diagnosointia ja hoitoa koskevien saksalaisten ohjeiden mukaan tauti jaetaan kolmeen vaikeusasteeseen, kun kyseessä on kainaloiden alla esiintyvä liiallinen hikoilu:

• Aste I: lievä liikahikoilu, jossa ihon kosteus on selvästi lisääntynyt ja hikilaikut ovat halkaisijaltaan 5-10 cm.
• Aste II: keskivaikea liikahikoilu, jossa muodostuu näkyviä hikihelmiä ja halkaisijaltaan 10-20 cm:n hikilaikkuja.
• Aste III: vaikea liikahikoilu, jossa hiki valuu tai hiertyy ja hikilaikkuja on halkaisijaltaan yli 20 cm.